perjantai 30. toukokuuta 2014

Galleria Foggan Yllätysmomentti -näyttelyssä Aaron Helon maalaukset herättivät meidän molempien kiinnostuksen. 29-vuotias Vapaasta Taidekoulusta vuosi sitten valmistunut taidemaalari maalaa näkyviin sisäistä maailmaansa värejä ennakkoluulottomasti yhdistellen; oranssia ja vaaleanpunaista, turkoosia ja roosaa. Taiteilijan Meksikossa viettämä vuosi lienee vaikuttanut värien rohkeaan käyttöön. Tunisialainen kylpylä -maalauksesta voi aistia kylpijän kokeman raukean lämmön itämaisin maustein.
Aaron Helo, Tunisialainen kylpylä, 2010, akryyli ja muste kankaalle

Kuopion Muotoiluakatemiasta 2013 keramiikka- ja lasimuotoilijaksi valmistunut Sofia Rainio-Eskelinen osoittaa lahjoja myös akvarellimaalauksen hallinnasta fantasia-aiheisissa teoksissaan. Riemastuttavan hauskat aiheet muistuttavat elämän hulvattomasta puolesta oivaltavin yksityiskohdin.
Teoksissa yhdistyvät historialliset aiheet sadunomaiseen toteutukseen.

Annamari Manninen Rovaniemeltä ja Riitta Moilanen Kemistä ovat näyttelyn taidegraafikoita. Mannisen töiden aiheissa luontoon yhdistyvät rakennettu ympäristö ja ihmisen sisäinen maailma. Moilasen grafiikassa erityisesti hallittu carborundum -tekniikka viimeistelee teosten esteettisyyden.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Maija Santala Taidesalongissa 3.5. – 21.5.2014

Kevätväsymyksemme helpotti kertaheitolla päästyämme sukeltamaan Maija Santalan värikylpyyn Taidesalongin näyttelyssä. Jokaisessa 25 teoksessa, joista suurin osa isokokoisia, vahvat värit esittäytyvät anteeksipyytelemättä toistensa seurassa ja menettämättä omaa aitoa minuuttaan. 

Punainen ja keltaista, 2014, öljy levylle
Taiteilija on nimennyt kaikki maalaukset niissä esiintyvien värien mukaan, esimerkiksi Sinipunainen ja vähän keltaista tai Sininen, vihreää ja vaaleanpunaista. Tästä päätellen värit ovat hänelle itseisarvoja eikä hän välttämättä halua muuta teoksillaan sanoakaan. Silti sävyjä, vivahteita ja häivähdyksiä täynnään olevat työt loihtivat silmiemme eteen syvän sinisen lammen lumpeineen, basaareissa liehuvat silkkihuivit, jopa köynnöksiä ja kynttilöitä. Santala on luonut vähistä elementeistä rennolla otteella tiivistelmän värien voimasta ja mahdollisuuksista.

Tunnelmallinen Taidesalonki, joka on Helsingin vanhin galleria, on kätkeytynyt kerrostalon neljänteen kerrokseen. Vanhemmille taiteenystäville paikka on todennäköisesti tuttu, mutta soisi nuorempienkin löytävän tiensä tähänkin galleriaan.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Keskiviikkoisin Taidehalli on avoinna klo 20 asti, mikä helpottaa huomattavasti näyttelyihin ehtimistä. Pitkän illan turvin Eve & Jillkin saivat rauhassa mutustella Sydänpuoli ylöspäin -näyttelyn antia sekä kurkistivat samalla Studioon, missä on esillä Nanna Hännisen valokuvia 6.4. asti.

Sydänpuoli ylöspäin 8.3. – 6.4.2014

Kun näyttelyn kokoavana aiheena on luovuus, voi vähän hirvittää tekijöiden puolesta, mutta työryhmä Metsästäjät yltää Taidehallissa tavoitteeseensa. Heini Ahon (s. 1979), Sirkku Ketolan (s. 1973) ja Tamara Piilolan (s. 1977) yhteisnäyttelyn tarkoitus on pohtia luovuuden syntyä ja luovan tekemisen motivaatiota. Omien teostensa lisäksi he ovat yhdessä tuottaneet videoteoksen luovasta yhteistyöstä. Näyttelyn ohessa on julkaistu myös luovuutta käsittelevistä esseistä koostuva kirja, johon emme valitettavasti ehtineet kajota.

Tamara Piilolalta on totuttu näkemään näyttäviä luontoaiheita, joita Taidehallissa edustaa upea vihersävyinen Harmonia. Piilolalla on kuitenkin hallussaan tyylijukebox, josta hän poimii haluamansa tavan kuvata esim. absurdia vanhojen purjelaivojen kahakkaa kubistisin maustein, väreileviä mystisiä vedenneitoja tai lukemattomien haarapääskyjen pyrstöistä monistettuja viuhkamuodostelmia. Kuten pääskymaalauksen nimi vihjaa, luovista prosesseista voi toistojen ja varioinnin kautta seurata mahdollisuus loputtomasti erilaisiin toteutumiin.

Heini Ahon kurkistuskaappimaiset teokset palkitsevat katsojan vasta lähietäisyydeltä. Poikkileikattujen mööpeleiden sisään kätkeytyvät yllätykset ovat parhaimmillaan sukua Markus Kåhren illuusioille.

Varjojen muodoista elävä installaatio Asioilla on tapana järjestyä toi mieleen muitakin vanhoja viisauksia, kuten että asioita kannattaa tarkastella eri vinkkeleistä, nukkua useamman yön yli ja antaa ajatusten kypsyä. Samaa tematiikkaa on katkeranhilpeässä ja varsin havainnollisessa installaatiossa Jatkuva uudistuminen, joka koskettanee meidän lisäksemme ketä tahansa komplisoituneiden remonttien, organisaatiomyllerrysten tai muiden ikuisuusprojektien riivaamia.

Ahon teoksista pulppusi vilkas keskustelu Even ja Jillin välillä. Lopputulemana totesimme, että ihmisellä on alituinen pyrkimys kohti uudistumista, mutta samalla myös pyrkimys kohti tasapainoa. Oikea uudistuminen edellyttää kaaoksen sietokyvyn lisäksi vapaata kokeilua, työstämistä, erehdystä ja uudelleen yritystä. Kokonaisuutta on myös syytä tarkastella eri puolilta, jotta kaikki palikat pysyvät kasassa. Tässä kohtaa onkin sitten nautinnollinen hetki harmoniaa ennen seuraavaa uudistumisen tavoittelua.

Sirkku Ketolan vanerille pohjustettujen vedosten viesti avautuu teoksessa Animus regius, jossa näkyy ihmisen ja luonnon kamppailu hallintavallasta. Ihmisellä on halu jättää jälkensä luontoon, hallita sitä ja alistaa se palvelemaan omia lyhytnäköisiä tarpeitaan. Lopullinen valta on kuitenkin meidän ulottumattomissamme.


Taiteilijakollegat levittäytyvät teoksineen toistensa lomaan ja näyttelystä muodostuu yllättävän kiinteä sekä ripustuksellisesti että luovuuden ylistyksenä.

Taidehallin Studiossa on vielä esillä Nanna Hännisen aiempaa intiimimpiä valokuvateoksia, joiden pohjana on mm. Victor Barsokevitschin valokuvia sekä taiteilijan sukualbumien aarteita. Strategisesti tai sattumavaraisesti tummien läikkien alle peittyvien kohteiden alta välittyvät kuva-aiheet kutkuttavat mielikuvitusta ja herättävät pohtimaan mm. esivanhempien elämänvaiheita, vaiettuja aiheita, anonyymejä kohtaloita ja valokuvan dokumenttiarvoa. Kiinnostava uusi näkökulma Hänniseltä!

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Ruttopuistoa ylittäessä katse nauliintuu Galleria Brondan ikkunoihin, joista siintää Pekka Parviaisen (s. 1981) Natura -näyttelyn teoksia. Nyt on selvästi mahdollisuus poiketa vetämään raikas henkäys katupölyn keskeltä.

Hengitys keveneekin huomattavasti heti ensimmäisten maalausten äärellä. Aamun valoa, iltahämärää puiden lomassa, hanhiaura. On heti selvää, että kyseessä on rauhanomainen kunnianosoitus luonnolle.

Me kaikki tiedämme, minkälaisia paineita ympäristön tasapainoon on kohdistunut muutaman sukupolven aikana. Viesti tulee vahvasti perille myös tätä kautta, ilman jääkarhuja ja öljylammikoita. Teosten nimet, kuten Natura Mare, Borealis tai Bios tekevät kokemuksesta vielä vähän ylevöityneemmän.

 Pekka Parviainen, Natura Lux, 2013, öljyväri kankaalle.
Kuva-aiheissa Parviainen soveltaa esimerkiksi heijastusten, silhuettien ja maamerkkien ideaa ja luontokokemusten jättämiä mielikuvia. Teoksissa polveilevat puiden ääriviivat ovat kuin fraktaalikuvioita, jotka nekin ovat luontoa sen syvimmässä merkityksessä.

Parviaisella on taiteessaan selkeä johtoajatus ja hän on saavuttanut teknisesti sellaisen tason, joka tukee ongelmitta sisällön ilmenemistä. Värisävyt ovat maanläheisiä ja hienosti sointuvia, ja taitavasti sijoitetut valöörisiirtymät antavat maalauksille tarvittavan potkun. Myös litografian hän on saanut palvelemaan ominaista tyyliään. Parviaisen monipuolinen taiteilijuus tulee grafiikan kautta jopa kiistattomammin esiin.

Painokas näyttely – rauhallista, suoraa ja ajatonta. Ja samalla erittäin ajankohtaista.

 Pekka Parviainen, Illusio, 2013, litografia.
 

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Innokkaina porhalsimme raskaan työviikon jälkeen Kiasmaan katsomaan vuosittaista Ars Fennica -näyttelyä (7.2.-20.4.2014), jossa esitellään tämänkertaiset palkintoehdokkaat, viisi taiteilijaa ja taiteilijaparia.

Näyttelyn kuopus Leena Nio on ehtinyt saada nimeä niin maalarina, installaatioillaan Jenni Toikan ja Taneli Rautiaisen kanssa, kuin mosaiikkitöilläänkin. Ars Fennicassa hän esittäytyy tuoreilla maalauksillaan. Teoksissaan hän käsittelee hahmottamista ja tulkintaa erilaisten pintojen kautta.

Toisissa Nion näyttelyteoksissa voi nähdä vaihduntakuvien ajatusta soveltaen kuin kuvitettujen sälekaihdinten raoista toiseen tasoon, toisissa tekstuurit tulevat lähelle. Leena Nion maalaukset ovat kuvataiteilijan taidonnäyte, joista katsojan saama anti saattaa jäädä vaisuksi elämyksestä puhumattakaan.

Taiteilijaduo IC-98:n (Patrik Söderlund ja Visa Suonpää) vastakkaisille seinille mustaan tilaan projisoitu piirrosanimaatio hätkähdyttää elävällä valokuvamaisuudellaan. Ympäröivän lammen eristämä puu viittaa sekä ihmisen sielunmaisemaan että luonnon tulevaisuuteen. Tummanpuhuva teos vie ajatukset vanhaan grafiikkaan ja hitaasti huojuva jänteikäs oksisto tuo mieleen jopa Taru sormusten herrasta –elokuvien vakavanhat ja viisaat entit. Max Savikankaan säveltämä sellotausta viimeistelee kokonaisuuden oksien hankausääniä ja epätoivon kirskunoita myöten.

IC-98:n teos on äkkiseltään hyvinkin vaikuttavaa, muttei välttämättä kuitenkaan riitä aikaansaamaan pidempiaikaista kiinnostusta alkuhämmästyksestä toipuneelle katsojalle.

Riitta Ikosen valokuvissa esiintyy maataiteeseen pukeutuneita ihmisiä erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa kuvattuina. Hahmot on suunniteltu ilmentämään myös paikallisia kansantaruja sekä niissä esiintyviä luonnonvoimia. Teokset havainnollistavat seikkaperäisesti ihminen on osa luontoa –ajatusta. Mielenkiintoista ja vaikuttavaa, näitä voisimme tulla katsomaan uudelleenkin.

Tellervo Kalleiselta ja Oliver Kochta-Kalleiselta on esillä kaksi pitkää videoteosta, jotka pohjaavat parin aiemmasta tuotannosta tutulle sosiodraamalle. Teosten näkökulmia ovat mm. globaali ekokatastrofi, finanssikriisien seuraukset, uuskapitalismi, vaihtoehtoideologiat ja vähemmistöjen asema. Nämä kaikki nähtyään voi seurauksena olla yhteiskunnallisten aiheiden ähky. Sosiodraaman metodi jättää kuitenkin lopputulokseen mukavasti sattumanvaraa osallistujien persoonallisen panoksen myötä.

Pauliina Turakka Purhosen tekstiili- ja keramiikkahahmot kokevat ja koheltavat, elävät voimattomina keskellä perhetragedioita, yrittävät mahtua sukupuoliroolien muotteihin. Arkiset aihepiirit värittyvät uskonnollisillakin ulottuvuuksilla. Danse macabre –teoksessa tuntuu kiteytyvän se, miten pakkopaitainen tai marionettimainen ihminen yrittää sukupolvien virrassa turhaan vapautua vanhojen käytösmallien toistamisesta.

Turakka Purhosen teoksissa koskettaa näennäinen ristiriita paikoitellen raskaiden aiheiden ja rempseän käsityöläisyyden välillä. Hänen hahmonsa lähenevät ITE-taiteen vapautuneisuutta, joka tuo myös oman kepeytensä teemojen käsittelyyn.

Eve & Jill antoivat yksimielisesti Ars Fennica -äänensä Riitta Ikoselle, jonka teoksista muodostui eheä kokonaisuus ja jäi hyvä, raikas tunne siitä, että elämme maailmassa, missä vielä riittää paljon uskomattoman kaunista katsottavaa ja koettavaa.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Galleria Foggan Intuitiolla -teemanäyttelyssä, 28.1. – 16.2.2014, huomio kiinnittyy ensimmäiseksi neljään isokokoiseen vitriinikehyksessä olevaan, vaaleansävyiseen sekatekniikkateokseen, joissa jokaisessa esiintyy jokin kuivunut kasvi. Teokset ovat helsinkiläisen, v. 1978 Tampereella syntyneen Elisa Matikaisen piirtämällä ja osittain maalaamalla paperille toteuttamia.

Elisa Matikainen, Mun mielestä, 2013, sekatekniikka paperille
Elisa Matikainen kertoo innostuneensa kasveista asuessaan Juminkeko-säätiön residenssissä Venäjän Paanajärvellä loppuvuonna 2010. Talon takana olleelta kostealta niityltä taiteilijan keräämät kuivuneet kasvinosat päätyivät malleiksi herkän lumoavalle taiteelle, jossa yhdistyvät guassi, lyijykynä, puuväri, akryyliväri ja muste.

Samaisista teoksista löytyy lähemmin tarkasteltuna häivähdys menneen kesän lämpöä, pisara keltaista, kuultavaa pinkkiä, mutta myös tummempia sävyjä hedelmiksi kypsyneinä. Taustalla näkyy jossakin työssä perhonen, taitavasti piirretty lintu, osana keveää kokonaisuutta. Näissä teoksissa luonnon kauneus näyttäytyy toisenlaisena kuin mihin silmä on kesän kestäessä tottunut.

Ann-Cathrine Sandströmin maalauksista henkii vaikutteita hänen Aasian-matkoiltaan. Punaisen, valkoisen ja harmaansävyjen hallittu kokonaisuus, Kevät Pekingissä -teos, on kuin auringon häikäisemänä aistittu välähdys kukkivista kirsikkapuun oksista vasten rakennettua maisemaa.

Kolme valkopohjaista akryyli- ja pastellityötä intialaisten temppeleiden pylväistä ja niiden ornamentiikasta välittävät esteettisiä elämyksiä janoavan matkailijan ihastusta. Muutamassa muussa akryylityössä voi nähdä helteen korventamalla maaperällä ja kivimuurilla paistattelevat leguaanit. Sandström onnistuu tuomaan teoksissaan esiin Aasian eksotiikkaa.

Intuitiolla -näyttelyssä on mukana myös Elisa Haapasalon värikkäitä ja Nanna Jalkasen luonnon inspiroimia maalauksia. Kristiina Lempiäinen-Trzaskan teoksissa puut saavat antropomorfisia muotoja. Pirjo Kaartinen on tuonut näyttelyyn intuitiivisia maalauksia ja Mari Sihvonen taidokkaasti toteutettuja akvarelleja. Keramiikkataiteilija Marjut Liesmäeltä on näyttelyssä esillä ruukkuja ja reliefejä.