Innokkaina porhalsimme raskaan työviikon jälkeen Kiasmaan katsomaan vuosittaista Ars Fennica -näyttelyä (7.2.-20.4.2014), jossa esitellään tämänkertaiset palkintoehdokkaat, viisi taiteilijaa ja taiteilijaparia.
Näyttelyn kuopus Leena Nio on ehtinyt saada nimeä niin maalarina, installaatioillaan Jenni Toikan ja Taneli Rautiaisen kanssa, kuin mosaiikkitöilläänkin. Ars Fennicassa hän esittäytyy tuoreilla maalauksillaan. Teoksissaan hän käsittelee hahmottamista ja tulkintaa erilaisten pintojen kautta.
Toisissa Nion näyttelyteoksissa voi nähdä vaihduntakuvien ajatusta soveltaen kuin kuvitettujen sälekaihdinten raoista toiseen tasoon, toisissa tekstuurit tulevat lähelle. Leena Nion maalaukset ovat kuvataiteilijan taidonnäyte, joista katsojan saama anti saattaa jäädä vaisuksi elämyksestä puhumattakaan.
Taiteilijaduo IC-98:n (Patrik Söderlund ja Visa Suonpää) vastakkaisille seinille mustaan tilaan projisoitu piirrosanimaatio hätkähdyttää elävällä valokuvamaisuudellaan. Ympäröivän lammen eristämä puu viittaa sekä ihmisen sielunmaisemaan että luonnon tulevaisuuteen. Tummanpuhuva teos vie ajatukset vanhaan grafiikkaan ja hitaasti huojuva jänteikäs oksisto tuo mieleen jopa Taru sormusten herrasta –elokuvien vakavanhat ja viisaat entit. Max Savikankaan säveltämä sellotausta viimeistelee kokonaisuuden oksien hankausääniä ja epätoivon kirskunoita myöten.
IC-98:n teos on äkkiseltään hyvinkin vaikuttavaa, muttei välttämättä kuitenkaan riitä aikaansaamaan pidempiaikaista kiinnostusta alkuhämmästyksestä toipuneelle katsojalle.
Riitta Ikosen valokuvissa esiintyy maataiteeseen pukeutuneita ihmisiä erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa kuvattuina. Hahmot on suunniteltu ilmentämään myös paikallisia kansantaruja sekä niissä esiintyviä luonnonvoimia. Teokset havainnollistavat seikkaperäisesti ihminen on osa luontoa –ajatusta. Mielenkiintoista ja vaikuttavaa, näitä voisimme tulla katsomaan uudelleenkin.
Tellervo Kalleiselta ja Oliver Kochta-Kalleiselta on esillä kaksi pitkää videoteosta, jotka pohjaavat parin aiemmasta tuotannosta tutulle sosiodraamalle. Teosten näkökulmia ovat mm. globaali ekokatastrofi, finanssikriisien seuraukset, uuskapitalismi, vaihtoehtoideologiat ja vähemmistöjen asema. Nämä kaikki nähtyään voi seurauksena olla yhteiskunnallisten aiheiden ähky. Sosiodraaman metodi jättää kuitenkin lopputulokseen mukavasti sattumanvaraa osallistujien persoonallisen panoksen myötä.
Pauliina Turakka Purhosen tekstiili- ja keramiikkahahmot kokevat ja koheltavat, elävät voimattomina keskellä perhetragedioita, yrittävät mahtua sukupuoliroolien muotteihin. Arkiset aihepiirit värittyvät uskonnollisillakin ulottuvuuksilla. Danse macabre –teoksessa tuntuu kiteytyvän se, miten pakkopaitainen tai marionettimainen ihminen yrittää sukupolvien virrassa turhaan vapautua vanhojen käytösmallien toistamisesta.
Turakka Purhosen teoksissa koskettaa näennäinen ristiriita paikoitellen raskaiden aiheiden ja rempseän käsityöläisyyden välillä. Hänen hahmonsa lähenevät ITE-taiteen vapautuneisuutta, joka tuo myös oman kepeytensä teemojen käsittelyyn.
Eve & Jill antoivat yksimielisesti Ars Fennica -äänensä Riitta Ikoselle, jonka teoksista muodostui eheä kokonaisuus ja jäi hyvä, raikas tunne siitä, että elämme maailmassa, missä vielä riittää paljon uskomattoman kaunista katsottavaa ja koettavaa.